Ingredient: mustapippuria

Viljattomat silakkapihvit

Nyt tulee ensimmäinen blogiruoka, jota en ole edes kunnolla itse maistanut ja tuskin tulen edes maistamaan. Se ei johdu siitä, että resepti tai...

Saksalaishenkinen “peruna”salaatti retikasta

En ole koskaan erityisemmin välittänyt perunasalaatista. Se on ihan hyvää, muttei ikinä ole herättänyt suurempia tunteita. Blogimaailmassa perunattomien perunaruokien valmistus on...

Saltimbocca lohesta

Saltimbocca on italialainen ruoka, jossa vasikanpihvin päälle on laitettu tuoretta salviaa ja se on peitetty kinkku siivulla. Pihvit paistetaan ja lopuksi...

Helppo ja nopea fenkolisosekeitto

Kuten olen monesti todennut, olen lähes kaikkiruokainen mitä tulee ruokaan maullisesti. Iän myötä on oppinut pitämään sellaisistakin raaka-aineista, joista ei aiemmin pitänyt yhtään. Yksi tällainen...

Vähähiilihydraattiset jauhelihatortillat

Vietimme yhdessä lauantai iltaa vanhempieni kanssa ja ajatuksena oli tehdä jotain helppoa, nopeaa ja hyvää ruokaa. Tortillat ovat siihen hyvä ruoka,...

Kukkakaalitortillat

Kukkakaalista tehdyistä leivistä ja piirakkapohjista kohistiin paljon viime vuonna. Päätin sitten laittaa myös oman lusikkani soppaan ja valmistaa mausteisia tortillalettuja. Tämä...

Maukas porkkanapohjainen kasvispiirakka

Uusia suolaisia piirakoita on kiva kehitellä. Niissä on usein monia eri osia, joita muuttelemalla saa aina uutta ja erilaista. Pohjan voi valmistaa monella eri tapaa...

Peltikaali

Peltikaali on jo monille tuttu juttu, mutta tulipa kirjoitettua resepti silti tännekin. Peltikaali on kuin pellillä kypsennetty irtonaisempi versio kaalilaatikosta. Jauheliha...

Porosalaatti hapanimeläkastikkeella

Tämä salaatti on kolmas lukijalta tullut salaattitoive (ja muutama on tulossa vielä lisää). Tällä kertaa raaka-aineena on käytetty poroa. Poroa siksi, että alkuun sunnittelin toiveiden...

Broileri-linssisalaatti hapanimeläkastikkeen kera

Lukijan toiveena tulleet erilaiset ja mielenkiintoiset salaatit jatkuvat. Tällä kertaa proteiinin lähteenä toimivat broileri ja punaiset linssit. Paahdettuja manteleitakin piti laittaa,...

Ota yhteyttä

OTA YHTEYTTÄ
Haluatko antaa palautetta? Haluatko tehdä kanssani yhteistyötä? Onko sinulla reseptitoiveita tai kysyttävää ruuanlaittoon, leivontaan tai raaka-aineisiin liittyen? Otathan rohkeasti yhteyttä! anna (@) antipastaa.fi

Ota yhteyttä lomakkeella